Untamon tarina, osa 2: Kasvukipua

Virkamies-Untamon elämäntarina jatkuu. Jos et lukenut ensimmäistä, lyö itseäsi ja mene pois. Jos et halua, voit myös lukea ensimmäisen osan.

Katsastusreissun jälkeisen illan ja yön jälkeen viattomat lapsuuspäivät olivat historiaa. Untamo oli nyt yhä voimistuvan murrosiän pyörremyrskyssä ja päässä saattoi pyöriä ajatuksia, joista ei löydy yhtäkään lakia tai asetusta. Nämä ajatukset ja muutokset olivat hämmentäviä. Eikö todellakaan ole mitään kiveen hakattua ohjenuoraa esimerkiksi kainalokarvojen kasvun varalta? Eikö vaikkapa perusopetuslaissa voisi olla jotakin täsmäohjetta äänenmurroksen varalta?

Yläasteen alkaessa Untamo koki suurta mielihyvää pakollisesta kakkoskielen opiskelusta. Suomenruotsalaisena hänellä oli kaksi äidinkieltä ja näin ollen siitä ei muodostunut Untamolle edes haastetta. Valtaosa ruotsinkielen oppitunneista kuluikin maiskutteluun ja haaveiluun muun muassa imatralaisten ja muiden rahvaiden pakkoruotsin opiskelusta.

"Siellä ne kaukana idässä joutuvat oppivelvollisuuden pakottamana opiskelemaan minun kieltäni, vaikka tuhannesti enemmän hyötyisivät venäjän- tai saksankielestä. Toivottavasti eivät koskaan saa valita muuta kieltä ruotsin sijaan", Untamo maiskutteli mielissään.

Untamolle murrosikä oli haastavaa aikaa sillä muiden nuorten rakentaessa minäkuvaansa, Untamo kamppaili jo kehittyvän virkamiesidentiteettinsä kanssa. Pian hänen oli valittava tuleva ilonpilaamisen luonne. Hän voisi ryhtyä jonkinlaista lupaa myöntäväksi virkamieheksi, jolloin hän voisi tuhota unelmia ennen kuin niiden toteutuksessa on päästy edes alkuun. Toisaalta hän voisi olla myös valvova virkamies, jolloin voisi tuhota jo toteutusvaiheeseen lipsuneita unelmia.

Tavallaan hän pitäisi katsastusinsinöörin ammatista sillä kyseisessä virassa pystyisi näkemään lähietäisyydeltä kansalaisten karvaasta pettymyksestä rypistyneitä ja surullisia kasvoja. Kaksipiippuinen juttu koska on olemassa virkoja, joissa voi pilata kokonaisten ihmisjoukkojen fiilikset. Tällöin on vain vaikeampaa nähdä aiheuttamaansa mielipahaa lähempää.

Untamolla on käsityölehtenä hänen itsensä tekemä lehtiö, johon hän on koonnut surullisten palkansaajien ilmeitä eri sanomalehdistä. Parhaimpia kuvia ovat mustavalkoiset otokset maansa valtiolle menettäneiden ihmisten ilmeistä. Niistä viisari värähtää parhaiten.

Untamo on pienen koulunsa ainoa, jolla ei ole ollut tyttö- tai poikaystävää. Hän katselee usein pitkään pussailevia ikätovereita. Sen sijaan että hän olisi kateellinen tai lainkaan katkera, hän hämmästelee muita poikia kuinka he voivat tuntea vetoa johonkin, minkä toimintaa ei ole määritetty missään sopimuksissa ja asetuksissa. He varmaankin teeskentelevät tai fantasioivat jostain täysin muusta.

Untamo tietää että maailman kaunein ja seksikkäin kumppani olisi standardimitoitettu, huomioheijastimin väritetty ja lumesta puhdistettu tammikuinen betoniporsas, joiden perään Untamo usein kotimatkallaan kuolaa. Vielä tulee se päivä kun Untamo nappaa ronskisti betonipossusta kiinni ja silloin rakastelun alkaessa homot ja heterot ovat vaan tiellä.

Nyt kun on käyty virkamiesten seksuaali-identiteetin muodostumisen vaiheet läpi, voi Untamon tarina jatkua. Ja se jatkuu myöhemmin...