Höösipumppu

torstai 8. elokuuta 2013

Porilaista mielipahaa

PORI. Uutisia läntisestä Suomesta. Uimarannekkeet ovat pahoittaneet nyt lukuisia ihmismieliä ja koko Porin kunnan ylläpitämä liikuntamahdollisuuksien verkko on epäilemättä suistumassa täysimittaiseen kaaokseen. Aiheena UIMARANNEKKEET. Mielensä pahoittajat ovat näes onnistuneet kriminalisoimaan eriväriset uimarannekkeet. Uskotteko tätä kotona?

Tässä fasistisessa uimahallissa sai maksua vastaan erivärisen uimarannekkeen, jolla pääsit siis uimaan. Keltaisen rannekkeen sait ostamalla aikuisen lipun. Jos taas olit lapsi, opiskelija, eläkeläinen, varusmies tai työtön niin rannekkeen väri oli punainen. Kuulostaa ihan hyvältä systeemiltä.

Kyseinen uimahalli tarjosi alennettua hintaa näiden muiden kansanryhmien lisäksi myös työttömille. Mielestäni reilua. Hetkeä myöhemmin tapahtui kuitenkin jotain käsittämätöntä. Rannekejärjestelmä kuulosti siis aivan liian loogiselta ollakseen totta. Ja mikäpäs muu siihen tuulettimeen taas osuu kuin valtava, irstas ja ehkä jopa hieman pähkinäinen PASKA.

Niinhän siinä kävi että rannekkeet olivat tuottaneet jollekin kukkahattuilijalle peruuttamatonta mielipahaa. Jopa niin suurta mielipahaa että tämä kyseinen yhteiskuntamme paskanmarja oli päättänyt tehdä asiasta kantelun - ei suinkaan esimerkiksi kunnan liikuntatoimeen - vaan jumalauta EDUSKUNNAN APULAISOIKEUSASIAMIEHELLE! Hahahhaa! Ei hemmetti, SIIS MIHIN?!

Satakunnan Kansan uutista luettuani aloin penkomaan apulaisoikeusasiamiehen tehtyjä päätöksiä alkuvuodelta ja totta se oli. Joku helvetin kauhistelija oli tehnyt kantelukirjelmän tästä aivan käsittämättömän suuresta vääryydestä. Vääryys on ehkä jopa suurempi kun Maradonan käsimaalilla saavutettu Argentiinan finaalipaikka jalkapallon MM-kisoissa 1986.

Päätöksessä ilmenee tämän ilmeisesti uintia harrastavan yhdistetyn ämpäri- sekä paskapään kantelu: "Kantelun mukaan uudessa uimahallissa eri maksuryhmille annetaan eriväriset rannekkeet, jolloin käyttäjän sosiaalinen
asema on kaikkien nähtävillä. Kantelijan mukaan rannekekäytäntö on sosiaalisesti syrjivä ja aiheetta leimaava."
 
--> PASKAPÄÄ TEKEE KANTELUN 29.09.2012 

--> ERIVÄRISET RANNEKKEET KIELLETÄÄN 11.12.2012.
 
(Suomen kansalaisena on siis mahdollista saada tällaiset natsirannekkeet kielletyksi 73 päivässä. Veikkaan että se on maailman ennätys. Yay!)

SIIS VOI JUMALAUTA! NÄIDEN KAHDEN LIPUN HINTAERO ON 1,20€ ! JA SINÄ VITUN TYÖTÖN KUKKAHATTU MENET JA TEET KANTELUKIRJEEN SIITÄ ETTÄ SINULLE YLIPÄÄTÄÄN TARJOTAAN EDULLISEMPAA VAIHTOEHTOA?! HAISTA NYT JO PITKÄ PASKA!

Hässäkkähän ei pääty suinkaan tähän koska media haluaa vähän mässyttää myös. Porin kaupunki tarjosi uimari Matti Mattssonille kultaisen rannekkeen kyseiseen uimahalliin palkinnoksi MM-pronssista ja uudesta Suomen ennätyksestä. Nyt iltalehdet jo mässyttävätkin ääneen Mattssonin erivärisestä rannekkeesta. Ja pian joku äläpäläpälä ottaa tämän vielä asiakseen.
 
Tämä kertoo kyllä kaiken siitä minkälaiseen paskaläjä -lähtöiseen psykoosiin kaikki höösärikukkahattuilijat ovat meidät jo suistaneet kun tällaista keskustelua edes käydään. Voi jumalauta sentään!

3 kommenttia:

  1. http://www.eduskunta.fi/triphome/bin/thw.cgi/trip/?${APPL}=ereoapaa&${BASE}=ereoapaa&${THWIDS}=0.13/1385565073_296476&${TRIPPIFE}=PDF.pdf

    Vanha linkki oli rikki. Tässä on näköjään kantelun päivämääräksi merkitty 29.9.2011

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voihan vehnä! Tässä on käynyt luetun ymmärtämisen kanssa virhe.

      Natsirannekkeiden kieltämiseen menikin 438 päivää. Pahoittelut mokasta. :(

      Poista
  2. Nuo on muuttanut varmaan päivämäärää... siksi linkkikään ei toiminu.

    VastaaPoista