Höösipumppu

tiistai 20. elokuuta 2013

Gangstereita ja kauppiaita

KANSALLINEN SAFKANEUROOSI. Maailman laadukkainta. Maailman kalleinta. Maailman, vittu, terveellisintä ja puhtainta. Ykköskamaa. Luomua ja kaikkee. Siitä kaikesta on meidän maailman parhaassa mestassa asuvien safkalautanen siis rakennettu. Ja onhan se sentään lottovoitto syntyä tänne lumikinokseen. Ei vois enempää kinostaa?

Meillä - maassa, jossa vielä 100 vuotta sitten nähtiin oikeaa nälkää - on nykyään varaa höösäreiden johtamana puristaa jälleen kerran kaikki järjen käyttö irti elintarvikelaista säädöksineen. Haluan tosin heti tehdä selväksi että en minäkään halua ostaa jauhelihojani paikasta, jonka hygieniataso vastaa Kookoon pukuhuonetiloja.

Oikeastaan sain raivarit entisen ruokakauppiaan kirjoittamasta blogista, josta Iltalehti ja Ilta-Sanomat onnistuivat uutisoimaan tutulla paskatyylillään. Blogissaan kauppias vaikuttaa varsin järkevältä ja jopa sydämelliseltä ihmiseltä. Ja kuten hän itse asian ilmaisee, hän on rikollinen. Rikoskumppanina toimii paikallinen kalastaja. Ihan aluksi tämä ehkä hieman nauratti.

Mutta kuten aina, heti kun tajusin mitä paskaa päänsärkyä lainsäädäntö kauppiaille aiheuttaa, nauruni loppui kuin juutalaisen esinahan maallinen matka gazalaisissa ristiäisbileissä. Ja siihen perään kun muistat että kieltoja on tässä maassa mahdotonta kumota. Jotenkin pitäisi vaan pyristellä ettei meiltä kielletä.. noh aivan kaikkea.

Oli aivan helvetin mahtavaa lukea että joku kauhistelija oli vielä kehdannut käydä haukkumassa tämän paljastuksia tehneen kauppiaan koska hän ei pelaa "puhtaat jauhot pussissa". Just niin.

Kauppiaan tekemät rikokset:

-Kauppias myi suoraan kalastajan tuomaa kalaa ilman että kaloja oli väkisin käytetty toisella puolella Suomea jossakin miljoonan euron kylmäfasiliteeteissa. Kalastajalla pitää olla kylmäsäilytystilat - siis vaikka niitä ei tarvittaisikaan. Ei mutta kun välitön heisimato perseessä jos ei saa kerrostalokaksion kokoisessa jääkaapissa käyttää sitä vitun kalaa.

-Kauppias kuljetti vanhuksille ruokaostokset kotiin ilman jotakin vitun jäätelöautoa/kylmäkonttia. Ei saatana haluaako se tappaa maamme vanhukset täysin MÄDÄNTYNEELLÄ SAPUSKALLA?

-Elintarvikealan lakon aikana kauppias pakasti possua. Hän myi sitä asiakkaille, JOTKA ITSE HALUSIVAT OSTAA pakastettua possun persettä. Ja kas kas, arvaatte varmaan: Rikoshan se oli. Että lällällää vaan.

-Rikoksista suurin lienee oluen myyminen ennen klo 9:00 aamulla. On muistettava että 1. huhtikuuta 2007 laaditun superlain mukaan on siis laitonta myydä olutta aikaisemmin koska a) välitön kuolema, b) syöpä, c) 100 miljoonaa kuollutta suomalaislasta. Kissat koiria dfäasäöslfdasähhgffghff.

Siitä tietää että myös elintarvikeala on ihan helvetin terveellä pohjalla kun kauppiaat näkevät virkamiehet ja sääntöpykälät suurempana vihollisena kuin omat kilpailijat.

Ps. Tiesittekö muuten että Oiva -laadunvalvontajärjestelmässä ruokakaupan hygieniatason arvosana saadaan huonoimpaan mahdolliseen jo sillä että työntekijät ovat jättäneet sadevarjonsa pukukaappiensa päälle kuivumaan.

Että eläköön aivan saatanan puhdas supersafka!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti