Höösipumppu

tiistai 17. joulukuuta 2013

Kalapaliikkia mörköpiirretystä

PRISMA JA MÖRKÖPIIRRETTY. Korviin kantautui taas mahtavia hössötihöö -juttuja Tikkurilan Prismasta. Höösipumpulle tämä vantaalaismyyjän uroteko kantautui minkäs muunkaan kuin Iltapaskan kautta. Tyhjänpäiväisyys saatiin nostettua taas uusille leveleille. Kiitos!

Tämä päivä on ikimuistoinen myös siksi että Iltapaskassa esiintyvä äiti lapsensa kanssa on kerrankin jollain muulla asialla kuin yksinäisyyspäissään hakemassa huomiota liittyen esimerkiksi vaikkapa heliumpalloihin tai leikkipyssyihin. Tällä kertaa Höösipumppu jakaa tämän äidin vitutuksen.

Kyseinen tapaus eteni niin että 4-vuotias penska oli valinnut itselleen hyllystä LASTENELOKUVAN SAATANA. Neljävuotiaat eivät kuitenkaan ole vielä lapsia, vaan ne ovat jotain sikiön ja lapsen esiasteen välissä olevia uhmaikäisiä solumuodostelmia. Ainakin jos on uskominen "Päivittäistavarakauppa PTY ry:n laatimaa ikärajaopasta." Voi veljet, sen täytyy olla kyllä melkoinen opas.

Kakaralle sattui huonoa joulutuuria, sillä häneltä kädestä napannut myyjä oli päästään sekaisin. Ja tarinahan ei suinkaan jäänyt siihen. Nyt sitä elokuvaa ei suostuttu myymään enää kenellekään perheenjäsenelle. Jälkikäteen HOK-Elannon laatu- ja ympäristönoita kertoo vielä että MYYJÄ TOIMI OIKEIN.

MIKÄ HELVETIN TOIMINTAOHJE PITÄÄ TÄLLAISTA LÄSSYTYSTÄ OIKEANA TOIMINTATAPANA? Onko järjenkäyttö kiellettyjen asioiden listalla? Mitä vitun porukkaa tuolla oikein on töissä? Siis mitä helvettiä tämä koko touhu on? Kuka tällaista keksii ja miksi? Minkälainen kassamyyjä lähtee tuollaiseen vouhotukseen mukaan? Vai saako sillä vouhotuksella ylennyksen S-ryhmän laaturäpättäjäksi? 

PTY ry on siis laatinut kaikkia ihmeellisiä sääntöjä, jota nyt sitten pitäisi noudattaa. Tai eihän niitä virallisesti tarvitse noudattaa koska mitään lakejahan ne eivät ole. Noh, noudatetaan nyt kun on sääntö keksitty. Ensimmäisenä PTY:n nettisivuilla silmään pistää IKÄRAJAPASSI! HAHHAHA! SIIS MIKÄ HELV...??

Kyllä, se on koulutus, joka on suunnattu kassahenkilöstölle. Pakollinen koulutus se ei ole mutta se on osa sitä kuuluisaa "kaupan vastuullista toimintaa." ON OLTAVA KASSATÄDIN VASTUULLA OSTETAANKO LAPSIPERHEESEEN K7-ELOKUVA, VAIKKA KOTONA OLISI YKSI NELIVUOTIAS! SE EI SUINKAAN OLE VANHEMPIEN VASTUULLA.

Kyseinen ikärajavittuilun peruskurssi on pyörinyt jo pian 5 vuotta, ja VIHDOIN äläpälän päläpälä alkaa tuottamaan tulosta. Mörköpiirretytkin vittuun kun ei ole enää mitään oikeitakaan asioita mitä voisi kytätä.

Sitäpaitsi nämä ihmeelliset organisaatiot, jotka linjailevat näitä sääntöjään, saavat ihmiset helposti luulemaan että nämä sekopäiden keksimät huippuideat löytyvät oikeasti lakikirjasta. Eipä ole vain kerta eikä kaksi kun olen kuullut jonkun puhuvan, että laki muka velvoittaisi kassamyyjää kysymään henkkarit alle 30v näyttäviltä henkilöiltä. Onko siis mikään ihme että joku paniikkihäiriöinen kassalikka luulee joutuvansa eliniäksi tyrmään jos pikkujunnu juoksee väärät piirretyt kynsissä.

Katsokaapas huviksenne Filmtownin vuokratuimpia elokuvia. Siellä muun muassa top10 animaatioelokuvat OVAT KAIKKI ALLE 7-VUOTIAILTA "KIELLETTY!" Siellä muun muassa Smurffielokuva on esimerkiksi viisivuotiailta täysin kiellettyä. Syyhän on selvä, mikäli "tarkastamon" paskapäät lätkivät seiskan takakanteen, muuttuu Smurffielokuvakin tuplapenetraation täyteiseksi järkytysrainaksi.

En voi taas muuta todeta kuin että sössönsössönsössö.


EDIT: Ennen kuin kukaan hermostuu, Höösipumppu painottaa että PTY ry:tä ei voi pitää syyllisenä kauppahössötyksen ilmapiiriin. PTY ry:llä on paljon hyviä hössötysvastaisia kehitysideoita: http://www.pty.fi

3 kommenttia:

  1. Pakko tuosta ikärajapassista sen verran sanoa että ikärajapassissa opastetaan myyjää siihen miten ikärajantarkistus tehdään (ettei kukaan vedä hernettä nokkaan) ja mitkä ikärajat on niitä sääntöjä ja mitkä on oikeasti lakeja joita PITÄÄ noudattaa. Ikärajapassin mukaan alle seitsemän vuotiaalle saa myydä K7 leffan jos hän on vanhemman kanssa, se on vain tämän kyseisen ketjun lässynläätä ettei elokuvia myydä liian nuorelle.

    VastaaPoista
  2. Kun noudattaa sääntöjä niin saa helpommin pidettyä työpaikkansa. Jos pomo sanoo että 5 vuotias ei saa ottaa k7,13,15,16,18,20 leffoja niin sitten se 5 vuotias ei niitä ota. En tiedä lukeeko suomen laissa että konduktöörin on kysyttävä jokaiselta junassa olevalta asiakkaalta lippu, vaan tuntuvat kysyvän jokakerta ku reissaan :( paskaa holhoomista soittakaa karpolle! HALUAN MATKUSTAA ILMAN LIPPUA JA PASKANTAA KAUPAN KASSALLE KOSKA NIISTÄ EI OLE LAKIA SÄÄDETTY PERKELE. Toistakymmentävuotta siihen meni kunnes löydettiin goatsea turhempi paska internetistä, kiitos tästä höösipumppu.

    EDIT: hyysäämishössötyksesta puheenollen... "valitse yksi näistä viidestätoista tilistä jolla haluat julkaista kirjoituksesi jonka jälkeen todista ettet ole robotti". Word.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aluksi haluaisin kiittää vertaustasi yhteen kaikkien aikojen tunnetuimpaan internet -ilmiöön.

      Tuota pomo käskee -juttua hämmästelen. Onko ne samat pomot myös lasten vanhempien pomoja? Heidän velvollisuuksiin kuuluu estää oluen myynti kakaroille koska se on rikos. Vaihtoehtoisesti heidän velvollisuuksiin ei kuulu estää lasta ostamasta aikuisten vaatteita. Vaikka kuinka hyvin istuva Armani 7-vuotiaan päällä kiukuttaisikin.

      Mitä myös julkivaroin tuettuun junamatkustamiseen tulee niin lipuitta matkustaminen on myöskin laitonta. Toki konduktöörit eivät ENÄÄ ole valtion virkamiehiä mutta pidän silti perusteltuna puuttua mikäli joku varastaa heidän työnantajaltaan.

      Kassalle paskominen pitäisi melkein kokeilla käydä käräjöimässä. Kai se ainakin sukupuolisiveellisyyden julkista loukkaamista ja vahingontekoa on. Potkaise vielä stevari vittuun niin saat yhden nimikkeen lisää.

      Ja mitä tilejä mahdat tarkoittaa? Älä mene Facebookiin tai Twitteriin jos se saa sinut voimaan pahoin.

      Poista