Höösipumppu

torstai 12. joulukuuta 2013

Henkeäsalpaavaa piparinreunaa

KANELI. Tässä jokajouluinen kauhistelun aihe. Perseenrevityskaneli. Syöppä pipari tai korvapuusti niin maksa alkaa tekemään kuolemaa. Lapset kuolee. Vittu tontutkin kuolee. Muistan usealta edelliseltä vuodelta että joku keksii nostaa kanelin puheenaiheeksi. Suupielet hössötyksestä vaahdoten.

Kaneli sisältää nimittäin maksatoksiinia, nimeltään kumariini. SE ON IHAN VITUN MYRKYLLISTÄ. Euroopan elintarviketurvallisuusviranomainen antoi kumariinille siedettävän päiväsaannin rajaksi 0,1 mg ruumiin painokiloa kohti. Kiitos nyt tiedosta, nyt tiedän tarkalleen monennenko piparinreunan kohdalla potkaisen tyhjää. Kunhan muistaa mättää sitä piparia aivan kuin se olisi elämän viimeinen pipari

Tänä vuonna kanelipaskauutisen toi esille joku Maikkarin ruuanlaittoon erikoistunut tyhjäntoimitus -osio. Pienellä veivuulla löytyi myös Iltapaskan vouhotus vuodelta 2008. "VARO PIPARIN MYRKKYÄ" kertoo meille otsikko. Tuolloin vouhotuksesta ei muistaakseni nostettu sen suurempaa äläkkää. Se noteerattiin samanlaisena paskanjauhantana kuin mikä tahansa muu vouhotus.

Ehkä silloin joku vielä ajatteli ettei ihmiset ole niin tyhmiä että söisi 7 korvapuustia päivässä ympäri vuoden. Nykyäänhän kaikki ihmiset syövät 10 pakettia piparia päivittäin siksi koska ovat niin vitun tyhmiä.

MUTTA JOKO VIHDOIN POLONIUM-PIPAREIDEN HOLTITTOMAAN KÄYTTÖÖN SAATAISIIN VEDETTYÄ RAJA? Tarvitsemme rajoja, niin vittu ilmapallojen täytössä kuin pipareiden syönnissäkin.

Kuluttujien kiukkupussilehdessä on kuulemma haastateltu Itä-Suomen yliopiston (ettei olisi sieltä vitun Liperistä?) professoria Ursula Schwabia. Jumalauta, nimi saa ainakin karvat pystyyn. Ursula kertoo että "Viranomaisten ohjeistuksista pitäisi puhua enemmän." KYLLÄ KIITOS!

MTV LIFESTYLEN ylivoitokas superjournalisti on laskenut meille sopivan liudan paskaesimerkkejä. Lapsena toimii 15-kiloinen lapsi. Sen jälkeen on näppärästi kalkuloitu että "Lidlin pipareita lapsi voi syödä 32 kappaletta päivässä ja aikuinen kestää koko paketillisen." Aha.

Kuinka moni kauppakassin kokoinen lapsi vetelee paketillisen piparkakkuja päivässä? Varmaan aika saatanan moni jos oikein ylikoulutetut ämpäripäätkin huutavat viranomaisia jo apuun. Ursula varmasti tietää pipareista paljon MUTTA MIKÄ VITTU SIINÄ ON ETTÄ TÄTÄ VIRANOMAISHÖSSÖTYSTÄ PITÄÄ TUPUTTAA JOKAISEEN ASIAYHTEYTEEN?

Eviralla on varmasti jo peliliikkeet piirretty fläppitauluun. Nyt etsitään ensin se kauppaan karannut läskiperseinen pleikkari-Pete, joka on salaa vedellyt 10 pakettia piparkakkua ja paskantanut 6 viikkoa verta. Siitä tehokas mediatykitys -> kauhistelu -> piparkakuille ikärajat. Thanks.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti