Höösipumppu

torstai 23. tammikuuta 2014

THL-Esa on tutkija-Esa

ESA JA MIELIPIDE. Joku saattaa muistaa Esa Österbergin yhtenä johtavana alkoholilässyttäjänä Suomessa. Sitä hän onkin. Hänellä on pikkuisen päälle paljon natsaa kauluksessa. Erikoistutkijan titteli vaatii tutkimisen lisäksi myös poikkeuksellisen vittumaisen aiheen, työnantajan ja mielipiteen.

Viimeisin THL-Esan paska Turun Sanomissa.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen erikoistutkijan piti siis saada sanottavansa myös Suomen yhden suurimman juomavalmistajan, Hartwallin, yt-neuvotteluista. "Miten voi muka nännännää, äläpäläpää, nöfnöfnöö?"

About 800 henkilöä työllistävän yrityksen yhteistoimintamenettely kuuluukin mussuttavalle ämpäripäiselle terveystyrannitutkijalle sen kuuluisan vitun verran? Mielestäni kyseessä on alkoholivastaisen finanssineron vastaräpätystä alkoholipolitiikan saamalle kielteiselle julkisuudelle. Onneksi meitä alkoholia kuluttavia kansalaisia pidetään niin rajattoman tyhminä että koko alkoholikeskustelu on jo muodostunut yhdeksi sairaan "taitavaksi" vitsiksi.

Tutkija-Esalla on käytettävissään kaikki Terveyden ja perseilyvittuilun laitoksen keräämä data. Kolmen ihmisen kolossaarinen kyselytutkimus länsiterminaalissa varmisti sen tosiasian että virolaiset ne vaan juovat kuusi salkkua kaljaa päivässä. Kovat on viinapäät!

Tiedän että Panimoliitto pelaa peliä kotiin päin mutta jos heillä on jumalauta esittää lukuja että PUOLET oluen valmistuksesta on siirtynyt ulkomaille alle 10 vuodessa niin onko se, arvon erikoistutkija, aivan vitun käsittämätön ihme että Hartwall lennättää ylimääräiset hukkaduunarinsa ihan sinne hevon vittuun täältä Suomesta?

MIKÄ MUU TAHO NÄITÄ LUKUJA OSAA KERÄTÄ JOS EI PANIMOALA? THL:n PAJARILLE DUNKKAAVAT VARAMIESPALVELUN GALLUP-HIPIT LÄNSITERMINAALISSA VAI? "Täytä tää nii saat purkkaa"

TS:n jutussa paskanjauhannan meininki on oikein käsin kosketeltavaa. Se on oikein varsinaista paskan möyhennystä. Esa kertoo että "Suomeen tuodaan vuosittain 40 miljoonaa litraa alkoholia." En tiedä mitä täällä tapahtuu mutta jonkun viime marraskuisen perähöystögallupin tuloksien mukaan sitä tuotiin kylläkin 75 miljoonaa litraa. Olemme siis tarkkojen faktojen äärellä kun luvut heittävät vittu 35 MILJOONALLA LITRALLA sinne tänne. Siis mitä helvettiä täällä tapahtuu?

Esari ihmettelee myös että "miten kymmenen prosentin tuonti voi aiheuttaa yt-paskaa?" Kyllä minusta yli 10 prosentin vuosittainen tuontimäärien kasvu johtaa ennemmin tai myöhemmin juurikin tuohon. Enkä ole edes erikoistutkija.

Eihän sitä viinaa nyt paljoa tuoda.

2 kommenttia:

  1. "Panimoliiton mukaan tammikuun alussa voimaan astuneen tuoreimman alkoholiveronkorotuksen jälkeen oluen litrahinnasta on jopa 80 prosenttia veroja."

    On aika jakomielistä alkoholipolitiikkaa ensin ekstraverottaa alkoholijuomat ulos Suomen markkinoilta, todeta veropolitiikan vievän kulutustavarat ja työt ulkomaille ja sitten ihmetellä suurta tuontia. Ei kai tässä oikeasti yritetä raitistaa alkoholikeskeistä Suomi-kulttuuria verottamalla? Yliverottamalla tehdään alkoholin ostaminen kannattamattomaksi kotimarkkinoilta. 4 euroa veroa euron oluesta on mielipuolisen paljon.

    VastaaPoista
  2. Jufenaut äijäl on magee afro! Tollasetko saa jos funtsii paljon?
    Tää viinaralli höpötys on kyllä mennyt mahtavan pitkälle ILMAN että se on kielletty laissa... Fundeeraan itekkin miniafron verran että kukahan vetää välistä rotsin taskuun ku se ei ole vielä joutunut kansanäänestykseen.
    Tähän saakka kaikki mikä ei jotenkin lisää kusetusmaksuja (lue veroja) tai tekee arjesta vähän huonommaksi niin kielletään heti!

    Paljonhan on puhuttu myös verotuksesta mutta kuten Tapio hyvin ytimeikkäästi kirjoitti se ei vaan käy. Kun kossu on liian kallista meidän monopolissa niin joko lähetään bussilipulla kosteikon yli hakeen fittiä lastia tai keitetään kotona. Tällä vauhdilla kai Strömsössä kohta keitetään Fläggpynscheniä koska Nalle ja kaverukset kärähti Rajavartiolaitoksen pistokokeessa, eikä nyt fick billigt från Estland lyckades.

    Kohta kait on taas joku aktivistifiilistelijä vauhdissa ja laittaa jonkun maankattavan anti-jallu kamppanjan. Sit irvistellään viikonloput espressokaffeet vantussa ja katsellaan eu vaalituloksia.

    L Z R

    VastaaPoista