Höösipumppu

keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Suupielet alas saatana


Taas jatketaan. Eletään vuotta 2013 ja ehei, meillä ei ole lentäviä autoja eikä harrasteta galaksien välistä matkailua. Sen sijaan että olisin lähestymässä Epsilon Aurigaen tähtijärjestelmää omalla avaruusmersullani, olenkin Suomessa, jossa otan sääntökoneistolta karvaita Gefilus –piimän tuoksuisia neppareita naamalleni.


Nämä kotimaiset sääntö- tai kieltonepparit ovat niin ilkeitä neppareita että ne kulkeutuvat oikeustajuntaani ja muuttavat oikeustajuntaani yhä kiihtyvällä vauhdilla ihmisen paskaksi.


No mutta asiaan. Huvipuistokauden parhaimman paskauutisen tarjosi Särkänniemi, jossa aikoinaan havahduttiin hysteerisesti koko huvipuistoturvallisuutta järisyttävään vaaratekijään. Tämä huomattiin siis vuoristoradalla ollessa. Nyt moni varmasti miettii että jokin turvalaite on pettänyt tai ollut puutteellinen. Mutta kun vittu ei: SIELTÄ VUORISTORADALTA NÄKYI TERASSILLE!


Voin kuvitella tilanteen kun tähän on havahduttu. Ensimmäiset hysteeriset äitimammat on valinnut hätänumeroa jo tovin, ihmismassat ovat juosseet ristiin rastiin kauhuissaan ja vuoristoradalla on vedetty hätäjarrua. Vihdoinkin selvisi se miksi itselläni oli lapsena kalpea naama jossain helvetin korkkiruuvissa. Näin tiedostamatta ilmeisesti terassipöytiä matkalla.


Tämän paskasäännön toteuttamiseen ei luonnollisesti mennyt päivääkään kun Kalle-Matin muovitukusta oli jo haettu hinnalla millä hyvänsä näköesteitä, jotta vuoristorata voisi jälleen kerran olla kansalaisille turvallinen. Ei jumalauta nyt oikeesti.


Sitten kaivetaan naftaliinista VAPPUPILLIT. Kuinka moni muistaakaan että ne on kielletty alle 14-vuotiailta? Ja kuka 14 vuotta täyttänyt taas tekee yhtään mitään jollakin vitun pillillä? No ehkä vielä silloin saattaa joku Tiimarista varastettu pilli olla mukana kun vedetään puistopensaikossa ensimmäiset örvelökännit.


En edes aluksi muistanut miksi nekin ovat lapsilta kielletty. En keksinyt mitään muuta syytä kuin se että Suomeen syntyvien lapsien on hyvä oppia jo nuorena että KAIKKI hauskat asiat viedään kasvottoman nepparikoneiston (tosin tämä taisi olla EU-superfarttaustykin suusta) toimesta sinulta pois.


Tässä on kuitenkin hyväkin puoli: Jammu-setä tarjoaa kakaralle karkkia ja pyytää autoon -> lapsi tunnistaa että karkki on hyvää -> hauskaa -> ei saatana pidä mennä ettei suupielet nouse ylös.


Lopuksi perustelut taas tälle paskalle: ”Asetuksen säätäjien mukaan on vaara, että lapset imaisevat pillin henkeen niihin puhaltaessaan.” AAAAAAA no sitten! Päivänselvä homma. Kaikki saa nyt flashbackit kun yli puolet vanhasta ala-aste –luokasta menetti henkensä jo nuorena vetäessään tämän vinkudildon suoraan keuhkoon. Vittu joo kiitos vaan tästäkin päivästä.

1 kommentti:

  1. Meitsi on vetässy vappupillin henkeen pikkupoikana. Tosin olin purkanut sen osiin ja kiinnittänyt pilli osan akvaarion puhdistusletkun päähän. Kun se ei soinut, päätin fiksusti imaista.

    Pillihän tuli sitten ulosteen mukana pihalle aikanaan.

    Pyydän tietenkin anteeksi tätä tapaustani koska se on ilmiselvästi aiheuttanut monelle nuorelle vapunjuhlijalle mielipahaa säädösten muodossa.

    VastaaPoista